keskiviikko, 6. elokuu 2008

HEIPÄHEI =)

En jaksa poistaa vanhoja kirjoituksiani, mutta ne kuuluvat täysin menneeseen enkä ajattele samalla tavalla. Ennen keskityin kirjoituksessani vaan painoangstiin. Se oli teennäistä ja lapsellista. Ajattelen yhä olevani liian painava, mutta aijoin nyt tehdä asialle jotain järkevää, enkä vain valittaa siitä ja olla syömättä ja ahmia. Vuoden ajan valitin, laihduin-lihoin-laihduin vähän ja lihoin taas. Se oli aika raastavaa, mutta nyt on suunta vain kirjaimellisesti alaspäin, ja se on hyvä asia :D Painan nyt noin 61kg, joka on suunnilleen samanveran kuin silloin kun aloitin tämän blogin, eli takaisin lähtöpisteessä. Painoindeksini on 23, ja aion saada sen 20:neen. Eli tavoite painoni on 54kg. Siihen on paljon matkaa, mutta minulla ei ole kiire. Valitsen painonmittauspäiväksi keskiviikon ja tavoitteeni on puoli kiloa vähintään viikossa pois. Eli siis 12viikkoa/6kg. Tietysti nopeampikin vauhti on sallittua :D


Liikunta on vaikea soveltaa aikatauluuni, sillä poikaystäväni asuu 12km päässä, valmennan viisi kertaa viikossa uintiryhmää ja käyn koulua. Yritän parhaani mukaa harrastaa liikuntaa ja käydä itsekin uimassa.

Haluan tiputtaa painoani myös poikaystäväni takia. Hän varmasti pitää minusta tälläisenään, mutta haluan tuntea itseni haluttavaksi. Sitäpaitsi hänen ex-tyttöystävänsä on huomattavasti minua hoikempi ja tunnen itseni varsinaiseksi lehmäksi :D Vaikka tuollainen vertailu on todella hölmöä en mahda asialle mitään.


Huomenna alkaa taas koulu ja olen viikonlopun luultavasti J:n (poikaystäväni) kanssa joten kirjoittelen lisää luultavasti sunnuntaina.

lauantai, 1. maaliskuu 2008

Jaa-a Jaa-a

Tällästä. En oo aikoihin kirjotellu, mut on ollu tää loma ja kaikkee. Olin alkuviikosta vahtimassa serkkuja ja sitten eilen oli pippalot meillä kotona. Oli paljon poikia ja minä ja ystäväni : DD Mielummin näin, kuin että olisi paljon tyttöjä, tytöt on ärsyttäviä yleensä :D En nyt tiedä vain, että mitä pitäisi ajatella.. Eräs poika lähti kotiin, mutta pian sen jälkeen soitti minulle ja tuli tkaisin vaikka muut olivatkin jo lähteneet.. Jäi yöksi (nukahti, ei ollut suunniteltu : DD). Tuskin tuostakaan tulee mitään, en usko että kukaan minusta voisi kiinnostua vaikka merkkejä hiukan olikin ilmassa. En tiedä, en halua ajatella mitään, petyn kuitenkin.

Paino... Noh hiukan on noussut, mutta ihan suht hyvin on kuitenkin pysynyt kurissa vaikka loma onkin. Paskaahan vain olen syönyt mutta ei se mitään :DD

sunnuntai, 17. helmikuu 2008

Moka

Tänään olen mokannut koko homman, koko päivän olen vain vetänyt paskaa naamaan, enkä ole edes käynyt ulkona. En jaksa stressata. Tuntuu pahalta ja lihavalta, mutta huomenna taas alkaa. Alan olla väsynyt pettämään kaikki itselleni tekemät lupaukset... Mutta kyllä, huomenna on oikeasti parempi päivä, täytyy olla. :)

Huominen suunnitelma:

-Ei aamupalaa (en yleensäkään syö, ei tee mieli ja en ehdi)
-Kouluruoka (n. klo. 10:30)
-Kaakao koulussa, tästä en tingi : DD (n. 100kcal)
-Välipala 2xpala ruisleipää keittokinkkusiivulla ja appelsiinimehua lasillinen. (n. 220kcal)
-Iltapala maustamaton viili + siihen sekoitettuna mandariini ja banaani (n. 230kcal)

= Eli yhteensä n. 1000kcal

- luistelua ehkä 30min = reilu -200 kcal


Näillä mennään siis. Huomenna myös valmennan ja koulussa jotai vaeltelen niin miinuksille jäädään hyvin jos tuon saan toimimaan. Koulun jälkeen voisin myös jotain kehittää, etten kotona ala vain syömään hirveällä vimmalla. Tekee mieli suunnitella nyt muutkin päivät ja pysyä siinä kiinni, mutten viitsi, sillä se ei kuitenkaan onnistuisi -.-

sunnuntai, 17. helmikuu 2008

Tylsä Sunnuntai

56,6kg, Tavoite oli 56,5kg, joten ihan ok, vaikka se ei se olekaan. Tosin söin vain ällöttävää paskaa eilen ja vähän yli kulutuksen, sillä eilen paino oli 56,4kg. Ei se oikeastaan haittaa. Tästä taas lähtee. Pitäisi saada 55kg:n puolelle :) Se olisi niin mukava luku saada vaakaan.

Perjantaina menin katsomaan kaverin uutta kämppää, aivan tajuttoman pieni :DD Otettiin siinä sitten muutamat. Pojat alkoi puhua seurustelujutuista ja tuli oma vuoden takainen juttu mieleen ja sitä siinä itkien angstasin -.- Säälitävää. Nukahdin jossain vaiheessa ja heräsin vaille kuusi ja pojat oli häipänneet johonkin, mukaanlukien tämän kämpän omistaja : D Tli paniikki ja soitin taksin kotiin. Seisoin -10 asteen pakkases 20min ja taksi ei ees tullu, lopulta menin sitten puoli seitsemän bussilla kotiin.

Lauantaina olin vähän vittuuntunut koko päivän, mutta teinasin 52€ palauttamalla vanhemmiltani jääneitä kaljapulloja ja tölkkejä :D Illalla katsoin kaverin kanssa leffaa. Olisi ollut mahdollisuus mennnä exan joihinkin pippaloihin, mutta kello oli jo siihen vähän liikaa. Ja olisi ehkä ollut kiusallista.

Ja tänään... No tänään olen tähän mennessä vain dataillu ja syöny. Liikaa taas, mut.... No pitää katsoa miten tänään käy =)

keskiviikko, 13. helmikuu 2008

Ilta.

Noni, nyt on sit kelo 22:12. Syömiset meni vähän niin ja näin. En tosin ole syönyt vetämieni harjoitusten jälkeen (klo: 18-19) muutakuin yhden mandariinin, mutta ennen sitä söin aika paljon.. Ainakin jotain 600 kcal. Ehkä ylikin. Tosin lenkkini (reipasta kävely kaverin kanssa) oli jopa 1h 45min. Eli aika hyvä tuolla kelillä ja tällä fiiliksellä. Oon siis syöny koko päivänä arviolta ehkä 1200kcal?? en tiedä :DD en osaa noita oikein vielä laskea, kun en tarkkoja syömisteni määriä edes tiedä. Ei haittaa.

Huomenna ei aamupalaa, kouluruoka sama kuin ennen, eli aika runsas. Sitten akverin kanssa kahville, sitten toiselle kahville toiselle kaverille ja sitten kotiin : DD Saa nähdä, ehkä syön hedelmiä ja maustamatonta vähärasvaista viiliä =) Tai saatan sortua leipään, ei kuitenkaan ainakaan vielä tiedossa mitään hurjaa.